Staria logo

Donnah loistaa NetSuite-konsulttina yhdistämällä pehmeitä taitoja järjestelmäosaamiseen

Kuka: Donnah Matienzo, Principal NetSuite Consultant

Tulin Starialle vuonna 2018 kirjaimellisesti toiselta puolelta maailmaa. Olen kotoisin Filippiineiltä ja työskentelin siellä konsulttina Oracle NetSuitella, Atticuksella ja SGV:llä (Ernst & Youngin tytäryhtiö). Aikani näillä työnantajilla oli arvokasta, sillä opin paljon NetSuitesta, hioin sekä toiminnallista että teknistä osaamistani ja sain arvokasta kokemusta kansainvälisten asiakkaiden kanssa työskentelystä. Lisäksi pääsin mukaan laajoihin järjestelmien käyttöönottoprojekteihin, mikä antoi minulle vahvan pohjan konsultointi- ja projektityöhön. Opin paljon yhteistyöstä, mukautumisesta ja viestinnästä.

Tiemme Starian kanssa kohtasivat, kun työskentelin Filippiineillä offshoring-yrityksessä. Kun NetSuite-projekteja oli tehty yhteistyössä vuosi, Staria tarjosi minulle mahdollisuutta tulla osaksi Suomen ydintiimiä. Päätös muuttaa uuteen maahan kauas perheestä ja kaikesta tutusta oli iso, mutta olin innoissani haasteesta ja mahdollisuudesta kasvaa sekä ammatillisesti että henkisesti. Koska uskoni Stariaan oli, ja on edelleen, vahva, enkä halunnut elää loppuelämääni jossitellen, päätin pakata laukut ja hypätä tuntemattomaan.

Kohti uutta alkua

Aloitin Starialla Senior Consultant -roolissa ja työskentelin kansainvälisten asiakkaiden NetSuite-projekteissa. Vähitellen sain lisää vastuuta ja siirryin Principal Consultant -rooliin. Nykyään työssäni yhdistyy usein pääkonsultin ja arkkitehdin tehtävät: johdan projekteja, varmistan järjestelmäkokonaisuuden toimivuuden ja huolehdin, että asiakkaat saavat ratkaisuista parhaan hyödyn. Nautin siitä, että voin ohjata asiakkaita heidän tarpeisiinsa sopivien ratkaisujen pariin, vaikka se joskus tarkoittaisikin sitä, että suositukseni eivät ole sitä, mitä asiakas ensi-istumalta toivoi. Teen alkuun aina perusteelliset analyysit ja laskelmat, jotta löydämme kullekin asiakkaalle parhaat vaihtoehdot ja on todella palkitsevaa, kun asiakkaat arvostavat neuvojamme ja näkevät toimittamiemme ratkaisuiden todellisen arvon.

Uuteen ympäristöön sopeutuminen jännitti, mutta kollegat ottivat minut lämpimästi vastaan ja tunsin oloni välittömästi tervetulleeksi. Kollegojen asenteella ja käytännön tuella oli iso merkitys sopeutumiselleni, ja tunsin oloni nopeasti kotoisaksi Turussa.

Donnah Matienzo, Principal NetSuite Consultant

 Senior Consultant -rooliin verrattuna työni on nyt strategisempaa, kokonaisvaltaisempaa ja haastavampaa. Suunnittelen kokonaisratkaisuja, määrittelen standardeja ja parhaita käytäntöjä sekä johdan kaikkein haastavimpia, merkittävimpiä ja strategisimpia projekteja. Pelkän projektin toteuttamisen sijaan autan asiakkaita myös liiketoimintaprosessien kehittämisessä ja NetSuite-ympäristön optimoinnissa tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi.

Yhdessä tekeminen ja asiakkaiden arvostus motivoivat

Tavallisesti työpäiväni ovat kiireisiä ja vaihtelevia. Vietän paljon aikaa palavereissa, järjestelmiä konfiguroidessa sekä asiakkaita että kollegoita tukiessa. Autan projekteissa työskenteleviä konsultteja ratkomaan haastavia kysymyksiä, ja vaikka päivät ovat välillä hektisiä, pidän siitä enemmän kuin peukaloiden pyörittelystä.

Työssäni vaadittavat taidot eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään teknilliseen osaamiseen. Kärsivällisyyttä, ymmärtäväisyyttä ja positiivista asennetta vaaditaan etenkin haastavissa projekteissa tai silloin, kun työskennellään asiakkaiden kanssa, joilla on aiempia huonoja kokemuksia. En anna näiden tilanteiden vaikuttaa itseeni, vaan pyrin voittamaan asiakkaan luottamuksen ja kohtaamaan heidät positiivisella otteella. Asiakkaan vakuuttamiseen tarvitaan tiimityötä, ja pidän siitä, että Starialla puhallamme aina yhteen hiileen – apua saa aina, vaikka olisi kuinka kiire.

Työni haastaa aivoja, eikä ratkaisut tule tarjottimella ojennettuna. Parhaat ideat syntyvätkin usein, kun malttaa ottaa hieman etäisyyttä. Olen oppinut, että perspektiivin ja selkeän mielen säilyttäminen sekä palautuminen ovat yhtä tärkeitä kuin tekniset ja toiminnalliset taidot.

Donnah Matienzo, Principal NetSuite Consultant

Urani mieleenpainuvimmat hetket liittyvät haasteiden voittamiseen ja työni vaikutusten näkemiseen. Muistan yhä, kuinka näkemykseni ja osaamiseni pelasti erään asiakkaan merkittäviltä ongelmilta – se muistutti, miten tärkeää on syvällisesti ymmärtää asiakkaan tarpeita. Toinen ihana muisto on se, kun sain asiakkaalta sydämellisen viestin, jossa hän kiitti minua siitä, kuinka nopeasti olin ottanut haltuun ja vienyt loppuun jonkun toisen aloittaman projektin. Lähimpänä sydäntäni on kuitenkin hetki, jolloin johtajani yllätti minut kauniilla orkidealla ja kiitti tekemästäni hyvästä työstä ja valovoimaisesta asenteestani. Tällaiset hetket muistuttavat, miksi rakastan työtäni – jokaisen projektin takana on oikeita ihmisiä, jotka arvostavat panostasi, kehitystäsi ja sydäntäsi.

Osaava tiimi tukee menestystä

Olen kiitollinen siitä kasvusta, jonka olen Starialla päässyt kokemaan, ja tiedostan, että tarinani on ainutlaatuinen. Siirtyminen Filippiinien offshore-tiimistä osaksi Suomen ydintiimiä oli iso askel, eivätkä kaikki saa tätä mahdollisuutta. Onneksi Starialla on joustavat etätyömahdollisuudet, joten voin vierailla perheeni luona Filippiineillä aina silloin tällöin. Lieneekö sattumaa, että matkani sijoittuvat yleensä talvelle.

Starialla meitä kannustetaan laajentamaan osaamistamme ja urakehitystä tuetaan säännöllisillä kehityskeskusteluilla, tiiminvetäjien ohjauksella ja mahdollistamalla sertifiointien suorittaminen. Oma kasvuni on ollut mahdollista sekä oman panostuksen että ympärilläni olevien ihmisten tuen ja ohjauksen ansiosta.

Donnah Matienzo, Principal NetSuite Consultant

Olen työskennellyt Starialla jo monta vuotta ja viihdyn täällä edelleen, sillä saan työskennellä huippuosaavien ja kannustavien kollegoiden kanssa – ei ihme, että Staria on Oracle NetSuiten useasti palkitsema kumppani. Nautin siitä, että saan olla osa näin osaavaa tiimiä, jossa nostamme toisiamme korkeammalle.

Totta kai jokaisessa työssä on haasteensa: useiden samanaikaisten projektien hallinta, kiireellisten tehtävien priorisointi ja monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen ei aina ole helppoa. Tyytyväiset asiakkaat ja heidän menestyksensä tekevät kaikesta vaivan arvoista.

Tulevaisuudelta toivon, että ammatillinen kehitykseni jatkuu. Tavoitteenani on saavuttaa Solution Architect -rooli ja rakastan opettamista ja mentorointia, joten odotan innolla, että pääsen tekemään sitä enemmän. Ehkä kuitenkin kaikkein haastavin tavoite, jonka olen itselleni asettanut, on oppia puhumaan suomea – apua!