Staria logo

Jami kasvoi Starian Trainee-ohjelman kautta taloushallinnon taituriksi

Kuka: Jami Pekonen, Project Specialist

Päädyin Starialle Trainee-ohjelman kautta, kun totesin, ettei kokin hommat olleet minua varten. Kaipasin työltä enemmän vaihtelua ja uuden oppimista, joten lähdin vuonna 2021 Laureaan opiskelemaan ensin tietojenkäsittelyä ja myöhemmin vaihdoin liiketalouden puolelle. Opintojeni loppuvaiheessa etsin harjoittelupaikkaa ja kuulin tutulta, että Starialla suhtaudutaan myönteisesti harjoittelijoihin ja paikalla on hyvä maine. Tartuin vinkkiin ja hain mukaan Trainee-ohjelmaan syksyllä 2023.

Olin etsinyt harjoittelupaikkaa jo pitkään, mutta koska minulla ei ollut aiempaa kokemusta taloushallinnosta, en ollut tullut valituksi. Kun sain haastattelukutsun Starialle, olin jännittynyt, mutta päätin mennä haastatteluihin ja soveltuvuuskokeeseen omana itsenäni ja luottaa siihen, että oma asenteeni ja persoonani riittävät. Starialla potentiaalini nähtiin ja pääsin aloittamaan Trainee-pilottiohjelmassa yhdessä yhdeksän muun harjoittelijan kanssa.

Ura alkuun mentorin tuella

Trainee-ohjelma kesti puoli vuotta, jonka aikana jokaisella meistä oli oma mentori. Alkuun mentorit opettivat meitä kädestä kiinni pitäen, mutta pikkuhiljaa saimme alkaa opettelemaan itsenäisemmin ja saimme sopivassa suhteessa vastuuta. Minä sain mentorikseni maailman ihanimman Liisan, joka oli alusta asti kannustava ja helposti lähestyttävä ohjaaja. Liisalta kehtasi kysyä kaiken ja moneen kertaan, ja alkuun minua vaivannut huijarisyndroomakin alkoi hälvetä hänen ansiostaan. Liisa on ensimmäisestä päivästä asti uskonut minuun ja antanut sen kuulua ja näkyä! Liisan ansiosta tunsin oloni arvostetuksi ja nimeni alkoi tulla nopeasti tutuksi talossa. Tästä olen kiitollinen, sillä se on avannut minulle erilaisia työmahdollisuuksia Starialla.

Harjoittelun aikana opin siis taloushallinnon perusteita ja samalla suoritin myös opinnäytetyön Starialle. Kun sekä opinnot että harjoittelujakso päättyivät, jatkoin Starialla Accounting Assistant -roolissa ja myöhemmin samana vuonna minut vakinaistettiin Accounting Specialistiksi. Uskon, että myös muut harjoittelijat saivat Starialta hyvän alun uralle, sillä kymmenestä harjoittelijasta yhdeksän on tätä kirjoittaessa edelleen talossa.

Avoin mieli mahdollistaa ammatillisen kehityksen

Vakinaistamisen jälkeen työtehtäväni alkoivat pikkuhiljaa laajentua. Pääosin työskentelin ostolaskujen parissa, mutta kun eräässä palaverissa korjasin vanhempaa kollegaa yhdessä asiassa, hän vakuuttui osaamisestani niin, että hän halusi minut mukaan tiketöintijärjestelmäprojektiin. Tämä oli ensimmäinen projektini asiakastöiden ohella ja pääsin siihen mukaan puhtaasti siksi, että kerroin palaverissa rohkeasti oman näkemykseni.

Näiden parin vuoden aikana mitä olen nyt Starialla ollut, olen päässyt myös muihin mielenkiintoisiin projekteihin mukaan ja saanut kokeilla paljon erilaista. Koska minulla ei ole alasta aiempaa kokemusta, olen kokenut tämän hienoksi mahdollisuudeksi, sillä enhän voi tietää mistä pidän ja missä olen parhaimmillani, ellen kokeile erilaisia juttuja. Esihenkilöni ovat tukeneet ja olleet kannustavia erilaisia rooleja ja työtehtäviä kokeillessani, ja he ovat luoneet turvallisen ympäristön, jossa kasvaa ammatillisesti.

Muutamia juttuja mainitakseni, olen ollut mm. kouluttamassa tiketöintijärjestelmäämme eräälle isolle tiimille, tutustunut syvällisesti Netvisorin ostolaskuautomatiikkaan ja päässyt ratkomaan käytännön haasteita automaatio- ja prosessikehityksen parissa sekä aloittanut Robot Owner -roolissa päätyöni ohella. Tämä tarkoittaa, että toimin tiimini automaatioasioiden yhteyshenkilönä ja mm. seuraan automaatioiden toimintaa, raportoin ja kehitän niitä.

Omaa polkua saa etsiä

Ammatillisessa kasvussa on tärkeää myös tiedostaa, mihin suuntaan ei halua uraansa viedä. Minulle ehdotettiin työskentelyä NetSuite-järjestelmän parissa ja tartuin haasteeseen ennakkoluulottomasti. Esihenkilöni lupasi, että jos työ ei tunnu mieluisalta, minun ei ole pakko jatkaa sen parissa. Aika pian totesinkin, että tämä ei ole minun juttuni, ja arvostan sitä, että lupaus pidettiin ja sain palata takaisin omaan juttuuni.

Tällä hetkellä työskentelen itselleni todella mielekkäiden työtehtävien parissa. Työpäiväni kuluvat pitkälti Netvisorin ostolaskuautomaation parissa ja olen vastuussa siitä, että saamme asiakkaidemme ostolaskuprosessit automatisoitua mahdollisimman hyvin ja säästettyä työntekijöidemme aikaa vaativampiin tehtäviin. Lisäksi teen Netvisor-käyttöönottoja uusille asiakkaille. Automatiikka on kiinnostanut minua heti ensimmäisestä harjoittelupäivästä lähtien ja pidän siitä, että saan työskennellä loogista päättelyä vaativien tehtävien parissa ja rakentaa ratkaisuja, jotka helpottavat ja tehostavat kollegojeni arkea.

Nykyiseen rooliini olen päätynyt pitkälti opinnäytetyön ohjaajani Marian ansiosta. Opinnäytetyön tekemisen yhteydessä Maria huomasi potentiaalini ja hän pyysi minua myöhemmin mukaan työskentelemään Netvisorin pariin. Maria on mahdollistanut minulle urallani paljon, vaikkei hän olekaan esihenkilöni – olen siitä erittäin kiitollinen. Mielestäni tämä on myös osoitus hienosta ilmapiiristä, joka Starialla vallitsee. Teemme yhteistyötä yli tiimirajojen ja osaamista arvostetaan.

Työyhteisö Starialla on lämmin ja kannustava. Kynnys kysyä apua on matala, olipa kyse sitten pienestä teknisestä ongelmasta tai laajemmasta projektista. Täällä tuntuu siltä, että jokainen tiimin jäsen haluaa aidosti auttaa ja jakaa osaamistaan ja koska ilmapiiri on niin turvallinen, uusia asioita ja omia taitoja uskaltaa kehittää. Jo harjoittelun aikana sain vastuuta ja pääsin mukaan projekteihin, joissa pystyin hyödyntämään omaa teknistä osaamistani ja sain kehittää automaatioratkaisuja. On ollut hienoa huomata, että minuun luotetaan ja osaamistani arvostetaan, saan jakaa tietoa ja auttaa myös muita oppimaan uutta.

Hyvästit huijarisyndroomalle – urakiito on vasta alussa

Ammatillisessa kasvussani työyhteisö ja esihenkilöt ovat olleet minulle tärkeitä tukipilareita. Olen saanut mahdollisuuden kasvaa ja kokeilla uusia asioita, mutta myös asettaa omat rajani. Kun mietin, mitkä asiat ovat mahdollistaneet kasvun siitä harjoittelijasta, joka ei mielestään osannut mitään ja piti kaikkia muita parempina, uskon, että avainasemassa ovat olleet tietynlainen nöyryys, rohkeus kokeilla ja kyky pyytää apua – kaikkea ei tarvitse osata heti, vaan työssä kehittyy jatkuvasti. Olen oppinut, että tärkeintä on uskaltaa tarttua tilaisuuksiin ja luottaa omaan oppimiskykyyn.

Työssäni parasta on se, että jokainen päivä tuo mukanaan uusia haasteita ja mahdollisuuksia oppia. Nautin ongelmanratkaisusta ja siitä, että haasteita ratkomalla voin auttaa muita. Tiedän olevani hyvä työssäni, mutta haluan vielä kehittyä. Tulevaisuudessa haluaisinkin olla mukana ottamassa käyttöön uusia teknologioita ja tekoälyratkaisuja sekä opettaa niiden käyttöä muille.

Starialla olen saanut kasvaa osaajaksi, jonka panosta arvostetaan. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut ympärilleni esihenkilön ja tiimin, joka tukee ja kannustaa, ja että voin olla mukana kehittämässä tulevaisuuden taloushallintoa.